Peili

Peili.

Se oli suuri ja tasainen kuin tyyni järven pinta.

Jokin siinä vetosi minuun; en osannut sanoa mikä, mutta jokin peilissä sai minut tahtomaan koskemaan sitä.

Se roikkui harmaalla tiiliseinällä pölyisenä ja vanhana kapistuksena, joka ei tuntunut kuuluvan mihinkään muualle kuin tänne ullakolle muiden ikivanhojen, hylättyjen esineiden joukkoon.

Sillä ei ollut enää paikkaa maailmassa, ja niinpä se oli kannettu tänne pois ihmisten jaloista. Se näytti unohdetulta, mutta siinä oli jotain joka muistutti sen vanhasta arvovallasta. Ymmärsin, että vaikka se oli nyt häpäisty unohduksella, se oli kerran ollut tärkeä ja kunnioitettu. Se ei ollut mikä hyvänsä peili. Sen reunukset olivat koristeelliset, kullanväriset joskin puiset.

Tiesin, että peili odotti minulta jotain. Se katseli minua niin kuin valtansa menettänyt kuningas varjosta, pyytäen minulta jotain, viimeistä tehtävää jonka vain minä voisin täyttää. Sen katse ei ollut pyyntö, vaan komento peilin alennustilasta huolimatta. Se tuijotti minua tiukasti omilla silmilläni, ja kuvastui itse niistä. Peilien edessä on helppo unohtaa itsensä, kumpi on todellinen ja kumpi kuvajainen, mutta ei tämän peilin. Tämä peili piti minua lumoavassa otteessaan ja muistutti minua herkeämättömällä katseellaan, kumpi meistä oli vallasta syösty muinaisten aikojen yhä mahtava hallitsija ja kumpi satunnainen ohikulkija, joka olisi olemassa vain niin kauan kuin näkisi oman vähäpätöisen kuvansa peilin pinnasta.

Silloin äkkiä ymmärsin, mitä peili minulta odotti. Se oli niin ilmiselvää, etten tajunnut miksen ollut heti ymmärtänyt sitä. Peili oli elänyt aikansa, ja nyt sen aika oli ohi. Se toivoi vain yhtä: rauhaa. Mutta minä en tiennyt, pystyisinkö tekemään mitä minulta pyydettiin. Peili oli jo herättänyt kunnioitukseni, ja nyt se pyysi minua murtamaan sen kunnioituksen. Se vaati paljon rohkeutta.

Katsoin hetken kuningasta silmiin, ja hän vastasi järkähtämättä katseeseeni. Hän ei pelännyt, ja hänen pelottomuutensa kysyi minulta, pelkäsinkö minä? Kysyin samaa itseltänikin.

Päätin tehdä sen. Se olisi helppoa, jos osaisin ajatella peiliä sinä, mikä se oli: pelkkä peili. Ehkä onnistuisin.

Kohotin käteni ja puristin sen nyrkkiin.

Peili särkyi.