Lause (tai pari)

Tänään koulussa ruokatauon jälkeen minulla oli äidinkielen tunti, ja jo se sai minut hieman huonommalle tuulelle, sillä aikaisemmin päivällä olin ollut erittäin iloinen, enkä vain yhdestä syystä vaan monesta; aina siihen nimenomaiseen äidinkielen tuntiin asti tämä päivä oli vaikuttanut erittäin hyvältä ja lupaavalta, sillä niin kuin se, että sää ei ollut aurinkoinen ja lämmin, ei olisi ollut tarpeeksi, oli äitini lisäksi laittanut aamiaiseksi herkullista mannapuuroa, jota syömme nykyään ehkä kerran vuodessa vaikka ennen, kun olin ollut pieni lapsi, oli sitä ollut melkein joka päivä ja se oli ollut mieliruokaani, ja nytkin se piristi minua ja sai minut hyvälle päälle, ja niinpä kouluun mennessäni mielialani oli leijaillut pilvissä – se ei kuitenkaan kestänyt erityisen kauaa, sillä vaikka ruokatunti, joka karkotti puuron maun suustani, ei onnistunutkaan karkottamaan iloisuuttani, sen teki viimeistään kaamea äidinkielen opettajamme, joka on pitkä, laiha ja harmaa mies jolla ei ole ilmeisesti mitään käsitystä huumorintajusta, ja joka kaikkien tuttujeni mielestä on tylsin mies jota maa päällään kantaa, enkä voisi olla enempää samaa mieltä heidän kanssaan… no, joka tapauksessa, hän tuli luokkaan tuiman näköisenä kuten aina, komensi meidät istumaan, vaikka me istuimme jo (hän tekee niin aina, eikä kukaan oikein tajua, minkä tähden – ehkäpä se on hänen käsityksensä vitsikkyydestä), ja piti meille sitten pitkän ja sitäkin pitkäveteisemmän luennon sivulauseiden rakenteista, pilkkujen paikoista, relatiivipronomineista ja muusta vastaavasta, josta puolet luokasta ei varmaan ymmärtänyt hölkäsen pöläystäkään, tai en minä ainakaan, ja kaikki kuulosti niin kamalan vaikealta, etten usko kenenkään muunkaan ymmärtäneen, ja niinpä päätin yksinkertaisesti sulkea korvani opettajan puheelta ja keskittyä mieluummin piirtelemään vihkooni, varmana siitä että se ei juurikaan eronnut siitä, mitä kukaan muukaan teki, ja niinpä minut yllätti täysin nimeni opettajan ankaralla äänellä lausuttuna, kun hän kehotti minua tulemaan taululle täydentämään rinnasteisen sivulauseen, ja kun en osannut, minua hävetti kamalasti koska pian selvisi että kaikki muut osasivatkin, ja niinpä sain laiskanläksyn, että minun pitäisi kirjoittaa niin pitkä lause kuin vain ikinä mahdollista, ja minusta alkaa tuntua, että paljon tämän pidemmäksi se ei enää veny, joten opettaja saanee tyytyä tähän.