Näetkö minusta unia?

Kerro minulle, tahdon tietää. Kuule ääneni tuulessa. Kuiskaukseni kantaa luoksesi, mikäli vain avaat itsesi. Tiedän, että olen kaukana. Mutta sinä luulet minun yhä olevan luonasi. Ja kuin harha olisi totta, kuulet minut kuin olisin vierelläsi. Kuulet minut, jos vain haluat kuulla. Tunnet minut, jos vain avaat itsesi minulle. Kuuntele, ole kiltti. Näetkö minusta unia?

Lempeä tuuli tuo sanani sinulle, vehreän niityn yli, kylän katujen kautta, ylös kukkulalle ja ruusuiseen linnaasi torniisi, kuiskaa ikkunasi takana, pyytää sinua nousemaan pehmeästä unestasi, avaamaan ikkunan ja kuuntelemaan. Näitkö minusta unia, kun olin luonasi? Ja voit vastatakin. Niin virvoittava ja ihana kuin oli tuuli joka viestini kuljetti, niin ankara ja viiltävä on viima joka kuljettaa vastauksesi minulle, vihuri joka ulisee mustan, kuohuvan meren yli jäisille kallioille, lumikenttien taa ja kuluneiden vuorien soliin, jossa makaan viimeisessä vuoteessani. Pehmeä kuin vuoteesi on puuterinen hanki allani, mutta siinä missä sinä lämmität minua luonasi ollessani, saa nyt joka ruumiin kolkkani kärsiä ikitalven pakkasesta.

Tuuli kertokoon sinulle sen, mitä en milloinkaan itse saa sinulle sanoa. Olin väärässä lähtiessäni. Varkain karkasin linnasta merelle ja pohjoiseen, peläten että suuttuisit ja pelästyisit jos kertoisin aikeistani, ajatellen, että kieltäisit minua lähtemästä matkalle jolle minun lähteä täytyi. Nyt, kun toverini ovat kuolleet ja lojun rikkinäisen ruumiini kera pimeässä onkalossa lumen ja jään alla, tiedän paremmin, ja voin vain pyytää anteeksi, etten antanut sinulle mahdollisuutta sanoa sanoja, joita minun olisi pitänyt totella. Siinä missä olisin voinut hylätä uljaat, miehiset urotyöt ja jäädä autuaana luoksesi ainiaaksi, itsekkäästi lähdin kostoretkelleni, joka koitui turmiolliseksi kaikille osapuolille.

Mutta vielä yksi asia minun on saatava tietää ennen kuin kuolen – näetkö minusta unia? Olipa vastaus mikä hyvänsä, minun täytyy kuulla vastaus, vaikka vain hentoinen kuiskaus tuulen huulilla. Sillä rakkautesi oli minulle tärkeämpää kuin mikään kosto tai rohkeuteni osoittaminen, ja tahtoisin vielä kerran kuulla sen, tietääkseni sen olevan totta. Tai jos vastauksesi onkin kieltävä, tahtoisin tietää senkin, jotta jättäisin tämän maailman rehellinen totuus ajatuksissani, ja tietäen, ettei katoamiseni luotasi täysin murtaisi sinua. Kerro siis minulle, kultani, kun kaikkien niiden minulle lausumiesi ihailevien sanojen jälkeen painat kutrisi tyynyysi ja ummistat silmäsi, näetkö minusta unia? Vai odotatko, että joku muu jo korjaisi minut pois ja ottaisi paikkani? Puhutko totta, vai haaveiletko minusta yön hetkinäsikin? Oletko onnellinen silloin kun tulen luoksesi nukkuessasi, nyt kun en valvemaailmassa enää milloinkaan voi? Vai olenko vain yksi aave muiden joukossa? Kerro minulle, tuuleni, kerro näetkö minusta unia?