Kreivi Eron Mardiquillialainen nukkui
rauhaisasti. Hänen unensa oli kummallinen, mutta itse unessakaan se
ei vaivannut häntä. Siinä hän neuvotteli muurahaiskuninkaan
kanssa siitä, kenelle linnan sienivarastot kuuluivat. Ikkunasta
näkyi, miten miehiä hirtettiin – Eron näki varsin usein unia
hirttäjäisistä, kuten kunnon kreivin kuuluukin.
”Sienet ovat meidän”, muurahainen sanoi. ”Kuin puut huojuvat.”
Siihen Eron havahtui. Hän makasi ylellisessä, punaisessa sängyssään. Vieressä seisoi palvelija, joka laski tarjottimen kreivin leveälle yöpöydälle ja kaatoi teetä kuppiin. Aamiaiseksi oli kananmunavoileipää, omenia ja kananpojan siipiä. Eron haukotteli, nousi istumaan ja piilotti rintakarvansa napittamalla silkkisen yöpaitansa kiinni. ”Huomenta, Pologn”, hän tervehti palvelijaa.
Pologn nyökkäsi kohteliaasti ja rykäisi. ”Lordi Harttuah saapuu tänään vierailulle linnaan. Epäillään, että hän taipuu sodan uhan alla myymään teille metsänsä.”
”Siitä tulee tärkeä neuvottelu”, Eron mutisi itsekseen ja vapautti sitten palvelijan sanomalla: ”Erittäin hyvä, Pologn. Ilmoittakaa minulle, kun hän saapuu.” Palvelija poistui. Hänen askeleensa loittonivat oven toisella puolella käytävässä.
Eron oli tuskin ehtinyt maistaa kanaa, kun lordi Hatren Vanilhalainen syöksyi miekka kourassa lasimaalauksin koristellun ikkunan läpi, täysin huolimatta siitä että kreivin makuuhuone sijaitsi korkealla linnan tornissa. Lasin säpäleet levisivät lattialle. Hatren teki ketterän kuperkeikan lattialla, suoristautui ja pisti säilällään. Eron väisti, hyppäsi vuoteen toiselle puolelle, avasi kaappinsa ja kiskaisi sieltä oman pistomiekkansa, veti sen vikkelästi esiin ja vastasi Hatrenin hyökkäykseen sarjalla nopeita torjuntoja.
”Huomaan, ettette anna minulle päivän rauhaa, lordi Hatren”, Eron totesi katkonaisesti miekaniskujen lomassa ja lopetti lauseensa terävään vastapistoon, joka pakotti Hatrenin perääntymään.
”Tiedätte hyvin, että saatte levätä vasta Tuomiopäivänä, kreivi Eron”, Hatren vastasi. Miehet seisoivat selkä suorana ja mittailivat toisiaan katseellaan. Molemmat olivat pitkiä aatelisherroja. Eronilla oli kihara, vaalea tukka, ja hän oli lipevämpi, mies joka selvästi arvosti hyviä viinejä, taidetta ja muuta sellaista. Hatren oli kesyttömämmän oloinen. Hänen tukkansa oli musta ja huolettomasti aukinainen ja laittamaton, ja hänen silmänsä olivat tummat ja uhkaavat. Hänen ryhtinsä oli suora kuin kuninkaalla, mutta hän teki paljon käytännön töitä alaistensa kanssa. Hänellä oli yllään sininen samettipuku, musta liivi, viitta ja suuri lierihattu jossa oli fasaanin sulka.
Hatren odotti, että Eron olisi vastannut jotain, ja kreivi käytti tämän odotuksen hyväkseen käymällä suoraan hyökkäykseen. Hän pisti miekkansa Hatrenin sydämen läpi. Lordi ähkäisi ja sivalsi omalla miekallaan Eronilta sormen poikki, mikä sai kreivin irrottamaan otteensa miekasta. Hatren vetäisi sen irti rinnastaan ja kävi Eronin päälle kahden miekan voimin. Sormentynkäänsä imeskellen Eron asteli taaksepäin kunnes oli selkä seinää vasten. Silloin hän tarttui toisella kädellään yhdestä vuoteensa kulmatolpista ja toisella särjetyn ikkunan kivisestä karmista ja potkaisi molemmilla jaloillaan Hatrenia vatsaan. Miekat irtosivat lordin otteesta, ja Eron nappasi ne. Osat vaihtuivat salamana. Nyt Hatren joutui perääntymään.
”Sallinette minun pukeutua”, Eron sanoi, avasi jälleen kaappinsa ja veti sieltä joukon vaatteita irrottamatta katsettaan vihollisestaan tai otettaan miekoistaan.
”Luonnollisesti”, Hatren sanoi ja puski kreiviä olkapäällään. Eron kohotti miekan iskeäkseen, mutta liian myöhään. Hatren tarrasi Eronin miekan terään piittaamatta haavoista, joita se viilsi hänen kämmeniinsä, ja veti aseen kreivin kädestä. Eron hakkasi Hatrenia tämän omalla miekalla ja Hatren puolustautui Eronin omalla samalla, kun kreivi potki yöhousut jaloistaan ja veti aatelisen punaiset polvihousunsa niiden tilalle. Kun Eron menetti hetkeksi näkökontaktinsa kamppaillessaan aluspaitaa ylleen, Hatren iski miekan hänen jalkapöytänsä läpi nauliten hänet parkettilattiaan kiinni. Eron parkaisi, veti päänsä röyhelöisen kauluksen läpi ja veti miekan irti, omistaen jälleen yhden molemmille käsilleen. Hänen iskunsa vei sulan Hatrenin hatusta. Lordi parkaisi samoin kuin Eron oli huutanut miekan iskeytyessä jalkaansa. ”Hattuni!”
Eron virnisti, heitti vielä liivin ylleen ja hyppi hetken tasajalkaa pitäen miekoilla Hatrenin loitolla ja tökkien jalkojaan kenkiinsä.
”Miten ajattelit solmia kengännauhasi?” Hatren mutisi ja löi Eronia kasvoihin oikealla koukulla. Kreivi voihkaisi ja tuupertui vuoteeseensa. Hatren nappasi toisen miekoista, joka sattui olemaan Eronin oma, ja kohotti sen aikomuksenaan syöstä se kreivin kurkkuun, mutta Eron kiepahti ajoissa sivuun ja teräs nieli ainoastaan höyhentäytteistä patjaa. Eron potkaisi Hatrenia kylkeen, nappasi toisen miekoista ja juoksi ovesta ulos.
”Pelkuri!” Hatren huusi ja säntäsi perään.
Eron törmäsi Pologniin porraskäytävässä.
”Ei kai lordi Harttuah ole vielä täällä?” kreivi huohotti.
”Ei, kreivi”, Pologn kertoi.
”Sitoisitko kengännauhani?” Eron kysyi vilkaisten olkansa yli Hatrenia, joka syöksyi häntä kohti portaita alas kapeassa käytävässä miekka koholla.
”Luonnollisesti, kreivi”, palvelija sanoi tyynesti ja kumartui toimittamaan tehtäväänsä samalla kun kengän omistaja puolusti henkeään Hatrenin nopeilta sivalluksilta ja pistoilta.
”Pysyisittekö hetken paikallanne, kreivi?” Pologn kysyi ärtyneesti, kun Eron teki väistöliikkeen viime tingassa. ”Tämä kestäisi paljon lyhyemmän aikaa.”
”Ole hiljaa!” Eron sähähti ja haavoitti Hatrenin vasenta korvalehteä pistolla. Lordi vastasi voimakkaalla mutta epämääräisesti tähdätyllä huitaisulla ylhäältä alas, joka pakotti Eronin hyppäämään sivuun.
”Olinkin jo valmis”, Pologn totesi ja nousi. ”Liittyisikö lordi Hatren seuraamme lounaalle?”
”Sehän olisi mukavaa”, Hatren vastasi ilahtuneena ja lopetti pitkän miekkailusarjan syvään pistoon, joka osui Eronin kylkeen. Kreivi älähti: ”Teidän jälkeenne, Pologn johdattaa teidät ruokasaliin.”
Hatren nauroi. ”Ei, te käännätte selkänne minulle, arvon kreivi Eron!” Hän potkaisi Eronia kasvoihin, mutta vaaransi samalla jalkansa Eronin sydämenlyöntiä nopeammalle sivallukselle, joka puri nahkasaappaan ja jänteen läpi. Hatren karjaisi tuskasta, putosi selkä edellä portaikkoon ja vieri kuperkeikkaa alas, luut rusahdellen ja katkonaisesti huutaen. Alempana hän taklasi Polognin menollaan, ja yhtenä hässäkkänä palvelija ja lordi rysähtivät alempiin kerroksiin, käytävään pois Eronin näköpiiristä. Kreivi juoksi perään.
Pologn makasi lattialla jäsenet sykkyrällä, ja ympärille kokoontui muita palvelijoita kauhistelemaan. Hatren nousi seisomaan jalat vapisten mutta muuten suunnilleen kunnossa, joskin hän oli kadottanut hattunsa jonnekin. Eron syöksyi porraskäytävästä miekka edellä, kumautti kovan kallonsa Hatrenin rintakehään ja päätyi lordin päälle lattialle. Hatren pelasti päänsä irtileikkaamiselta jysäyttämällä miekkansa kahvan lujasti keskelle Eronin selkää. Kreivi voihkaisi ja herpaantui lattialle.
”Se lounaasta”, Hatren mutisi ja nousi jälleen jaloilleen. Eron noudatti esimerkkiä. ”Mutta voimmehan nauttia päivällistä yhdessä”, Hatren jatkoi.
”Ei!” Eron huudahti ja terästi sanojaan vaakalyönnillä, joka repäisi Hatrenin liiviin vertavuotavan aukon kirvoittaen lordin huulilta huokaisun: ”Uuh”. ”Odotan arvovaltaista vierasta, ja sinä et pilaa neuvottelujamme!”
”Vai niin”, Hatren mutisi ja pisti miekallaan harhautuksen, joka sai Eronin hypähtämään niin, että Hatren saattoi pikaisesti muuttaa omaa liikettään, kierähtää ympäri ja iskeä miekan Eronin kylkeen yrittäen haudata terän niin syvälle kreivin sisälmyksiin kuin mahdollista. Mutta säilä törmäsi Eronin ranteeseen ja pysähtyi luuhun. Eron huusi ja veti kätensä irti. Hatren silpaisi miekkansa irti ja vei Eronin käden ranteesta eteenpäin mennessään.
”Pah”, Eron sanoi. ”Se oli vain vasen käteni. Ja vastaat siitä sukupuolielimilläsi!”
”Sen kun yrität”, Hatren heitti takaisin ja heitti miekkansakin terä edellä kuin keihään. Se seivästi Eronin rinnasta ja naulasi hänet oveen. Kreivi mulkaisi vastustajaansa ja iski tätä otsallaan päähän niin, että tämän ote miekasta kirposi ja Eron sai vedettyä sen irti ja käytyä raivoisaan vastahyökkäykseen.
Tämä jatkui, tietenkin, koko päivän. Eron ja Hatren miekkailivat linnan käytävillä ja saleissa, haavoittivat vahingossa viattomia ohikulkijoita, tuhosivat ruusupensaita puutarhassa, varrastivat Eronin päivällisen, ja kerran kreivi työnsi lordin ulos korkean tornin ylimmän kerroksen ikkunasta ahdistettuaan tämän ensin nurkkaan pitkän portaiden kipuamisen jälkeen – ja portaiden kipuaminen miekkaillessa todellakin on yhtä tuskaa. Hatren putosi marmorisen suihkulähteen päälle ja särki sitä koristaneen patsaan, mutta onnistui juuri kierähtämään sivuun ja ottaa etäisyyttä ennen kuin Eron syöksyi hänen kimppuunsa tornista miekka ojossa.
Neuvottelut lordi Harttuahin kanssa keskeytyivät, kun Hatren loikkasi pöydälle ja sivalsi Eronin kädestä sulkakynän, jolla hän oli allekirjoittamassa sopimusta.
Lopulta, auringon laskiessa, kreivi huusi hengästyneenä: ”Yö saapuu, levätkäämme hetken jotta kumpikin saa kerättyä voimansa ja ajatuksensa.”
”Olet raukka, Eron, mutta viisas raukka”, Hatren solvasi, kiitollisena tauosta. Hän vetäytyi, kumarsi, ja sai siitä palkinnoksi miekanpiston korvaansa, jonka hän kosti pikaisella sivalluksella, mutta Eron väisti taidokkaasti.
”Hyvää yötä siis”, Hatren sanoi, ”mutta varaudu ikävään herätykseen, jonka sinulle valmistelen.”
”Kuten aina”, Eron sanoi. ”Kuten aina, rakas vihamieheni.”
Miehet kumarsivat toisilleen ja Hatren käveli ulos salista, jossa he olivat. Ulkona Pologn ojensi hänelle hänen ratsunsa suitset ja hän ratsasti pois, omaan linnaansa.
”Seuraavaan aamuun”, Eron mutisi ja alkoi nousta portaita makuuhuoneeseensa.
”Sienet ovat meidän”, muurahainen sanoi. ”Kuin puut huojuvat.”
Siihen Eron havahtui. Hän makasi ylellisessä, punaisessa sängyssään. Vieressä seisoi palvelija, joka laski tarjottimen kreivin leveälle yöpöydälle ja kaatoi teetä kuppiin. Aamiaiseksi oli kananmunavoileipää, omenia ja kananpojan siipiä. Eron haukotteli, nousi istumaan ja piilotti rintakarvansa napittamalla silkkisen yöpaitansa kiinni. ”Huomenta, Pologn”, hän tervehti palvelijaa.
Pologn nyökkäsi kohteliaasti ja rykäisi. ”Lordi Harttuah saapuu tänään vierailulle linnaan. Epäillään, että hän taipuu sodan uhan alla myymään teille metsänsä.”
”Siitä tulee tärkeä neuvottelu”, Eron mutisi itsekseen ja vapautti sitten palvelijan sanomalla: ”Erittäin hyvä, Pologn. Ilmoittakaa minulle, kun hän saapuu.” Palvelija poistui. Hänen askeleensa loittonivat oven toisella puolella käytävässä.
Eron oli tuskin ehtinyt maistaa kanaa, kun lordi Hatren Vanilhalainen syöksyi miekka kourassa lasimaalauksin koristellun ikkunan läpi, täysin huolimatta siitä että kreivin makuuhuone sijaitsi korkealla linnan tornissa. Lasin säpäleet levisivät lattialle. Hatren teki ketterän kuperkeikan lattialla, suoristautui ja pisti säilällään. Eron väisti, hyppäsi vuoteen toiselle puolelle, avasi kaappinsa ja kiskaisi sieltä oman pistomiekkansa, veti sen vikkelästi esiin ja vastasi Hatrenin hyökkäykseen sarjalla nopeita torjuntoja.
”Huomaan, ettette anna minulle päivän rauhaa, lordi Hatren”, Eron totesi katkonaisesti miekaniskujen lomassa ja lopetti lauseensa terävään vastapistoon, joka pakotti Hatrenin perääntymään.
”Tiedätte hyvin, että saatte levätä vasta Tuomiopäivänä, kreivi Eron”, Hatren vastasi. Miehet seisoivat selkä suorana ja mittailivat toisiaan katseellaan. Molemmat olivat pitkiä aatelisherroja. Eronilla oli kihara, vaalea tukka, ja hän oli lipevämpi, mies joka selvästi arvosti hyviä viinejä, taidetta ja muuta sellaista. Hatren oli kesyttömämmän oloinen. Hänen tukkansa oli musta ja huolettomasti aukinainen ja laittamaton, ja hänen silmänsä olivat tummat ja uhkaavat. Hänen ryhtinsä oli suora kuin kuninkaalla, mutta hän teki paljon käytännön töitä alaistensa kanssa. Hänellä oli yllään sininen samettipuku, musta liivi, viitta ja suuri lierihattu jossa oli fasaanin sulka.
Hatren odotti, että Eron olisi vastannut jotain, ja kreivi käytti tämän odotuksen hyväkseen käymällä suoraan hyökkäykseen. Hän pisti miekkansa Hatrenin sydämen läpi. Lordi ähkäisi ja sivalsi omalla miekallaan Eronilta sormen poikki, mikä sai kreivin irrottamaan otteensa miekasta. Hatren vetäisi sen irti rinnastaan ja kävi Eronin päälle kahden miekan voimin. Sormentynkäänsä imeskellen Eron asteli taaksepäin kunnes oli selkä seinää vasten. Silloin hän tarttui toisella kädellään yhdestä vuoteensa kulmatolpista ja toisella särjetyn ikkunan kivisestä karmista ja potkaisi molemmilla jaloillaan Hatrenia vatsaan. Miekat irtosivat lordin otteesta, ja Eron nappasi ne. Osat vaihtuivat salamana. Nyt Hatren joutui perääntymään.
”Sallinette minun pukeutua”, Eron sanoi, avasi jälleen kaappinsa ja veti sieltä joukon vaatteita irrottamatta katsettaan vihollisestaan tai otettaan miekoistaan.
”Luonnollisesti”, Hatren sanoi ja puski kreiviä olkapäällään. Eron kohotti miekan iskeäkseen, mutta liian myöhään. Hatren tarrasi Eronin miekan terään piittaamatta haavoista, joita se viilsi hänen kämmeniinsä, ja veti aseen kreivin kädestä. Eron hakkasi Hatrenia tämän omalla miekalla ja Hatren puolustautui Eronin omalla samalla, kun kreivi potki yöhousut jaloistaan ja veti aatelisen punaiset polvihousunsa niiden tilalle. Kun Eron menetti hetkeksi näkökontaktinsa kamppaillessaan aluspaitaa ylleen, Hatren iski miekan hänen jalkapöytänsä läpi nauliten hänet parkettilattiaan kiinni. Eron parkaisi, veti päänsä röyhelöisen kauluksen läpi ja veti miekan irti, omistaen jälleen yhden molemmille käsilleen. Hänen iskunsa vei sulan Hatrenin hatusta. Lordi parkaisi samoin kuin Eron oli huutanut miekan iskeytyessä jalkaansa. ”Hattuni!”
Eron virnisti, heitti vielä liivin ylleen ja hyppi hetken tasajalkaa pitäen miekoilla Hatrenin loitolla ja tökkien jalkojaan kenkiinsä.
”Miten ajattelit solmia kengännauhasi?” Hatren mutisi ja löi Eronia kasvoihin oikealla koukulla. Kreivi voihkaisi ja tuupertui vuoteeseensa. Hatren nappasi toisen miekoista, joka sattui olemaan Eronin oma, ja kohotti sen aikomuksenaan syöstä se kreivin kurkkuun, mutta Eron kiepahti ajoissa sivuun ja teräs nieli ainoastaan höyhentäytteistä patjaa. Eron potkaisi Hatrenia kylkeen, nappasi toisen miekoista ja juoksi ovesta ulos.
”Pelkuri!” Hatren huusi ja säntäsi perään.
Eron törmäsi Pologniin porraskäytävässä.
”Ei kai lordi Harttuah ole vielä täällä?” kreivi huohotti.
”Ei, kreivi”, Pologn kertoi.
”Sitoisitko kengännauhani?” Eron kysyi vilkaisten olkansa yli Hatrenia, joka syöksyi häntä kohti portaita alas kapeassa käytävässä miekka koholla.
”Luonnollisesti, kreivi”, palvelija sanoi tyynesti ja kumartui toimittamaan tehtäväänsä samalla kun kengän omistaja puolusti henkeään Hatrenin nopeilta sivalluksilta ja pistoilta.
”Pysyisittekö hetken paikallanne, kreivi?” Pologn kysyi ärtyneesti, kun Eron teki väistöliikkeen viime tingassa. ”Tämä kestäisi paljon lyhyemmän aikaa.”
”Ole hiljaa!” Eron sähähti ja haavoitti Hatrenin vasenta korvalehteä pistolla. Lordi vastasi voimakkaalla mutta epämääräisesti tähdätyllä huitaisulla ylhäältä alas, joka pakotti Eronin hyppäämään sivuun.
”Olinkin jo valmis”, Pologn totesi ja nousi. ”Liittyisikö lordi Hatren seuraamme lounaalle?”
”Sehän olisi mukavaa”, Hatren vastasi ilahtuneena ja lopetti pitkän miekkailusarjan syvään pistoon, joka osui Eronin kylkeen. Kreivi älähti: ”Teidän jälkeenne, Pologn johdattaa teidät ruokasaliin.”
Hatren nauroi. ”Ei, te käännätte selkänne minulle, arvon kreivi Eron!” Hän potkaisi Eronia kasvoihin, mutta vaaransi samalla jalkansa Eronin sydämenlyöntiä nopeammalle sivallukselle, joka puri nahkasaappaan ja jänteen läpi. Hatren karjaisi tuskasta, putosi selkä edellä portaikkoon ja vieri kuperkeikkaa alas, luut rusahdellen ja katkonaisesti huutaen. Alempana hän taklasi Polognin menollaan, ja yhtenä hässäkkänä palvelija ja lordi rysähtivät alempiin kerroksiin, käytävään pois Eronin näköpiiristä. Kreivi juoksi perään.
Pologn makasi lattialla jäsenet sykkyrällä, ja ympärille kokoontui muita palvelijoita kauhistelemaan. Hatren nousi seisomaan jalat vapisten mutta muuten suunnilleen kunnossa, joskin hän oli kadottanut hattunsa jonnekin. Eron syöksyi porraskäytävästä miekka edellä, kumautti kovan kallonsa Hatrenin rintakehään ja päätyi lordin päälle lattialle. Hatren pelasti päänsä irtileikkaamiselta jysäyttämällä miekkansa kahvan lujasti keskelle Eronin selkää. Kreivi voihkaisi ja herpaantui lattialle.
”Se lounaasta”, Hatren mutisi ja nousi jälleen jaloilleen. Eron noudatti esimerkkiä. ”Mutta voimmehan nauttia päivällistä yhdessä”, Hatren jatkoi.
”Ei!” Eron huudahti ja terästi sanojaan vaakalyönnillä, joka repäisi Hatrenin liiviin vertavuotavan aukon kirvoittaen lordin huulilta huokaisun: ”Uuh”. ”Odotan arvovaltaista vierasta, ja sinä et pilaa neuvottelujamme!”
”Vai niin”, Hatren mutisi ja pisti miekallaan harhautuksen, joka sai Eronin hypähtämään niin, että Hatren saattoi pikaisesti muuttaa omaa liikettään, kierähtää ympäri ja iskeä miekan Eronin kylkeen yrittäen haudata terän niin syvälle kreivin sisälmyksiin kuin mahdollista. Mutta säilä törmäsi Eronin ranteeseen ja pysähtyi luuhun. Eron huusi ja veti kätensä irti. Hatren silpaisi miekkansa irti ja vei Eronin käden ranteesta eteenpäin mennessään.
”Pah”, Eron sanoi. ”Se oli vain vasen käteni. Ja vastaat siitä sukupuolielimilläsi!”
”Sen kun yrität”, Hatren heitti takaisin ja heitti miekkansakin terä edellä kuin keihään. Se seivästi Eronin rinnasta ja naulasi hänet oveen. Kreivi mulkaisi vastustajaansa ja iski tätä otsallaan päähän niin, että tämän ote miekasta kirposi ja Eron sai vedettyä sen irti ja käytyä raivoisaan vastahyökkäykseen.
Tämä jatkui, tietenkin, koko päivän. Eron ja Hatren miekkailivat linnan käytävillä ja saleissa, haavoittivat vahingossa viattomia ohikulkijoita, tuhosivat ruusupensaita puutarhassa, varrastivat Eronin päivällisen, ja kerran kreivi työnsi lordin ulos korkean tornin ylimmän kerroksen ikkunasta ahdistettuaan tämän ensin nurkkaan pitkän portaiden kipuamisen jälkeen – ja portaiden kipuaminen miekkaillessa todellakin on yhtä tuskaa. Hatren putosi marmorisen suihkulähteen päälle ja särki sitä koristaneen patsaan, mutta onnistui juuri kierähtämään sivuun ja ottaa etäisyyttä ennen kuin Eron syöksyi hänen kimppuunsa tornista miekka ojossa.
Neuvottelut lordi Harttuahin kanssa keskeytyivät, kun Hatren loikkasi pöydälle ja sivalsi Eronin kädestä sulkakynän, jolla hän oli allekirjoittamassa sopimusta.
Lopulta, auringon laskiessa, kreivi huusi hengästyneenä: ”Yö saapuu, levätkäämme hetken jotta kumpikin saa kerättyä voimansa ja ajatuksensa.”
”Olet raukka, Eron, mutta viisas raukka”, Hatren solvasi, kiitollisena tauosta. Hän vetäytyi, kumarsi, ja sai siitä palkinnoksi miekanpiston korvaansa, jonka hän kosti pikaisella sivalluksella, mutta Eron väisti taidokkaasti.
”Hyvää yötä siis”, Hatren sanoi, ”mutta varaudu ikävään herätykseen, jonka sinulle valmistelen.”
”Kuten aina”, Eron sanoi. ”Kuten aina, rakas vihamieheni.”
Miehet kumarsivat toisilleen ja Hatren käveli ulos salista, jossa he olivat. Ulkona Pologn ojensi hänelle hänen ratsunsa suitset ja hän ratsasti pois, omaan linnaansa.
”Seuraavaan aamuun”, Eron mutisi ja alkoi nousta portaita makuuhuoneeseensa.
No comments:
Post a Comment