”Älä viitsi.” Mutta Astra tiesi, että Stella puhui totta. Hänen vain teki mieli teeskennellä, että se oli valhetta. ”Sinä et tappaisi kärpästäkään.”
Pitkät heinänkorret heidän ympärillään suhisivat tuulessa. Kaukana taivaanrannassa punainen loimu valaisi Taivaan niittyjä. Lasisade hälveni hiljalleen korkeuksissa, jokaisen pienen kristallipisaran säihkyessä lyhyen elämänsä päätteeksi muualta heijastuvan valon voimasta. Yhdessä ne muodostivat kirkkaissa väreissä välkehtivän revontulen. Heidän takanaan kohosi kolme valkeaa patsasta, joista jokaisen kädet tavoittelivat korkeuksia.
”Mutta Johanneksen tapoin”, Stella kuiskasi ja purskahti itkuun. Kyynelten lomassa hän haukkoi henkeä ja änkytti: ”Voi luoja – hän oli niin ylimielinen – niin itsevarma. Hän katsoi minua silmiin eikä pelännyt yhtään. Väitti vastaan. Ja minä – minä – tapoin hänet. Vedin hänestä hengen ulos... Voi Astra. Hän meni helvettiin. Minä tiedän sen. Hän kielsi... Herran... ja teki murhan. Murha olisi vienyt Kiirastuleen, ja kieltäminen Limboon, mutta... Hän teki molemmat. Ja vielä viimeisellä hetkellään. Voi luoja. Minä heitin hänet helvettiin.”
Astra istuutui maahan Stellan viereen ja halasi sisartaan. ”Älä huoli. Hän ansaitsi sen.”
”Eikä ansainnut”, Stella mutisi, ”ja sinä tiedät sen. Hän ei ansainnut sitä, eikä ansainnut John Garrenskaan. Heistä kumpikaan ei ansainnut sitä. Kukaan ei ansaitse sitä.” Hän haukkoi henkeä. ”Astra, Fulmen on noussut kapinaan. Hän sanoi ääneen sen, mitä kaikki ajattelivat. Minä aion liittyä häneen. Lähteä täältä.”
”Lähteä... Taivaasta? Stella, sinä et voi olla tosissasi!”
”Olen”, Stella sanoi. ”Se on mielenosoitus. Hänen täytyy nähdä, että me emme ole tyytyväisiä. Minä lähden Taivaasta enkä lähde, ennen kuin Helvetti lakkautetaan. Fulmen on laatinut listan vaatimuksia. Se oli... oikein hieno lista. Hän teki sen ihmisten puolesta, koska nämä eivät itse pysty siihen.”
”Mutta...” Astra tunsi kyyneleiden kihoavan silmiinsä. ”Entä minä?”
”Sinä voit tulla minun mukaani”, Stella vastasi ja väläytti Astralle rohkaisevan hymyn.
He istuivat puhumatta hetkeen mitään. Pilvet ajelehtivat korkealla sinisellä taivaalla. Ne olivat mustia pilviä, synkempiä kuin mitä Taivaassa yleensä nähtiin. Ne kerääntyivät vähitellen taivaanrantaan.
”Minun käy niin sääliksi häntä”, Stella sanoi ääni käheänä. Hänen silmiensä ympärystät olivat punaiset ja hänen silmäkulmastaan valui kyynel.
”Stella, minä en aina ymmärrä sinua. Myötätunto on tietenkin hyvä asia, mutta sinun ei tarvitsisi murtua sen alla. Moni on joutunut helvettiin. Et sinä siitä ennen ole ollut niin surullinen, vaikka olet kyllä tiennyt millainen paikka se on.”
Stellan huulet liikkuivat, mutta ääntä ei kuulunut. Hän rykäisi ja yritti uudelleen. ”Johannesta etsitään. Hän on kohde. Lucifer tietää, että joku enkeli tappoi hänet, mutta ei tiedä kuka meistä. Hän tahtoo sen tiedon, ja hän aikoo kiskoa sen Johanneksesta. Ja jos hän onnistuu...”
Astra kalpeni. ”Voi hyvä luoja”, hän kuiskasi. ”Meidän täytyy estää se.”
Stella naurahti. ”Voi Astra, sinä et tosiaankaan tajua. Jos minä olisin välittänyt siitä, en olisi koskenut Johannekseen. Minä aiheutin sen, koska en välittänyt. Ja minusta tuntuu, että jos minä en olisi tehnyt sitä, ei olisi kestänyt kauaa, ennen kuin Fulmen olisi tehnyt jonkin samanlaisen erehdyksen, ehkä eri syistä, mutta tehnyt kuitenkin. Ja sota olisi ollut vääjäämätön joka tapauksessa.” Hän huokaisi raskaasti. ”Mutta minulla on silti paha olo. Vaikka annoinkin hänelle siunaukseni. Annoin hänelle mukaan pahuuden kosketukselta suojaavan ristin, auttamaan häntä piiloutumaan.”
”Miksi sinä sitten tapoit hänet?” Astra kamppaili ymmärtääkseen Stellan tunteita ja tekoja. Ne olivat hänestä hirvittävän epäloogisia.
Stella heitti häntä hiekanmurulla ja nauroi kyyneleidensä läpi. Astra kohotti käsivartensa suojatakseen itseään ja tuijotti siskoaan täysin hämmästyneenä. ”Sinulle ei voi selittää mitään. Et sinä tajua.”
”Miksi sitten naurat?” Astrakin nauroi hämmentyneesti. ”Joskus minä en tajua sinua ollenkaan, Stella.”
”En minäkään”, Stella kikatti. ”En minäkään.”
Astra kietoi käsivartensa Stellan ympärille. He katselivat yhdessä yhä matalemmalla eteenpäin vyöryviä mustia pilviä, joiden alapintaa tulen polttava hehku punersi.
* * *
Fulmen nousi portaat Avaran Valkean katedraalin luo puristaen toisessa kädessään vasaraa ja toisessa pergamenttikääröä. Ne olivat pitkät, matalat ja valkoiset portaat, jotka halkoivat vihreää ruohikkoa viivasuorana. Halkeamissa kasvoi pieniä, erivärisiä kukkia. Ympärillä oli muutamia enkeleitä ja sieluja, istumassa vilteillä, syömässä eväitään ja puhumassa. Avara Valkea oli tavallisesti suosittu paikka viettää päiviä, mutta nyt paikalla oli tavallista vähemmän väkeä.
Varmastikin se johtui säästä. Taivaassa oli harvoin noin synkkiä pilviä. Taivaanrannassa tumma sadeverho himmensi vuoret näkyvistä. Fulmen mietti, johtuiko se hänestä. Kuin Kolminaisuus olisi odottanut jotain, peläten.
Fulmen tuli katedraalin porteille. Ne olivat suunnattomat, seitsemän metriä korkeat puuovet, jotka oli koristeltu enkelten ja pyhimysten muotoon veistetyillä rautavahvisteilla. Ne olivat auki, ja Fulmen näki sisälle suoraan alttarille ja suurelle, kauniille maalaukselle sen takana. Hän ei kuitenkaan mennyt sisään asti.
Hän rullasi auki pitelemänsä käärön ja luki sen vielä kertaalleen läpi. Lutherilla oli ollut yhdeksänkymmentäviisi teesiä. Fulmenille riitti kuusi. Niissä oli ehkä riittävästi nielemistä.
Hän otti valkoisten housujensa taskusta nauloja ja alkoi hakata pergamenttia oikeanpuoleiseen ovenpuoliskoon kiinni. Hänen tietääkseen siihen ei koskaan aiemmin ollut kiinnitetty mitään. Väkijoukko kerääntyi vähitellen hänen ympärilleen katsomaan. Hän tunsi siipiensä pitkien sulkien vavahtelevan vasaraniskujen voimasta ja paljaiden käsivarsiensa lihasten jännittyvän.
Kun hän oli valmis, hän otti askeleen taaksepäin ja katseli kättensä jälkeä. Pergamentti oli siisti ja suorassa, kirjoitettu koukeroisella käsialalla sulkakynällä ja kaiken kansan nähtävissä nyt.
Tai siis niiden, jotka olivat päässeet tänne asti. Fulmen tiesi, että oli vielä neljä muuta maailmaa, jonne sanoma tuli levittää. Hän vain toivoi, että hänen ei tarvitsisi käydä tekemässä sitä yksin. Hän heitti vasaran maahan ja käveli pois, tehden tilaa sieluille ja enkeleille, jotka tungeksivat lukemaan hänen kirjoittamaansa listaa.
1. Helvetti on lakkautettava.
Helvetin syöverit ovat hirvittävin epäoikeudenmukaisuus. Kukaan ei ole niin paha, että ansaitsisi ikuisuuden pimeydessä ja tuskassa. Jumala ei voinut olla hyvä, kun salli Helvetin olemassaolon. Ihmisten kehittämä uusi moraali on Jumalan auktoriteettia parempi.
Jumalan on lakkautettava Helvetti ja päästettävä sieltä kaikki sielut Limboon.
2. Ihmisille on kerrottava totuus.
Jumalan näkökulmasta ihmisille kerrottiin totuus Raamatussa, mutta Raamattu on ihmisille nykyään vain kirja, jota tukemassa ei ole mitään todisteita. Ja vaikka sen sisältöä pitäisi totena, siellä ei kerrota mitään Limbosta, Kiirastulesta, eikä oikeastaan myöskään Helvetistä tai Taivaasta. Siellä annetaan ristiriitaisia tietoja siitä, mitä pitää tehdä pelastuakseen, ja siellä on paljon huonoja ohjeita.
Jumalan tulee näyttää ihmisille olevansa olemassa, ja kertoa heille, mitä täytyy tehdä pelastuakseen.
3. Ihmisten, enkelten ja demonien annettava päättää omista asioistaan ilman Iankaikkista lakia.
Iankaikkinen laki on Jumalan auktoriteettiin perustuva laki. Sitä ei voi uhmata, sillä Jumala on viisaudessaan säätänyt parhaan mahdollisen lain. Mutta tämä laki ei sittenkään ole paras mahdollinen, sillä se ei ollut sellaisen laatima, jota itseään laki koskettaisi. Se ei ota huomioon kaikkea, mitä voi tapahtua. Koko laki tulee unohtaa ja kaikkien maailmojen on annettava itse säätää uudelleen omat lakinsa niin kuin itse näkevät parhaaksi.
4. Limbo on korjattava.
Kun Helvetti lakkautetaan, Limbossa vallitsee jonkinlainen kaaos iankaikkiseen kärsimykseen tuomittujen sielujen tulviessa sen rauhaisille käytäville. Yhteentörmäys Limbon ja Helvetin asukkaiden kanssa olisi välttämätön. Koska tämä konflikti on Jumalan aiheuttama, on myös hänen velvollisuutensa korjata asia.
Ongelman voisi ratkaista esimerkiksi aluksi jakamalla Limbon niin, että Helvetistä vapautetut sielut eivät pääsisi tekemisiin Limbon alkuperäisten asukkaiden kanssa. Kun tilanne rauhoittuisi ja Helvetistä tulleet ovat luopuneet kyynisyydestään ja väkivaltaisuudestaan, Limbon voisi yhdistää enkelten valvonnassa.
Tämä ei kuitenkaan olisi riittävästi. Jumala ei kosketa Limboa kuin harvoin, ja sen asukkaat vaeltavat pimeydessä. He ovat yhtä epätietoisia todellisuudesta kuin Maassakin elävät ihmiset, ja heille tulee näyttää totuus yhtä lailla. Heidän asuinsijansa on valaistava ja heille on taattava samat mahdollisuudet mukavuuksiin kuin Maassa eläville.
5. Kiirastuli on vapautettava Prinssin hirmuvallasta.
Kiirastulen tehtävä sielujen puhdistajana on vaarantunut, kun Prinssi pitää siellä ylivaltaa oman mielensä mukaan. Prinssi olisi pitänyt häätää jo kauan sitten.
6. Pyhän Kolminaisuuden esitettävä anteeksipyyntö.
Sorrettuaan ihmiskuntaa tuhansia vuosia Jumalan täytyy hyvittää aiheuttamansa kärsimykset ja esittää virallinen anteeksipyyntö. Ihmisten omallatunnolla on, antaisivatko he anteeksi ja pysyisivät Jumalan vallan piirissä, vai kääntäisivätkö tälle selkänsä.
No comments:
Post a Comment